N3A Maaliskuun tilaisuus

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

Kolmannessa iässä jätämme kiireisen työelämän taaksemme. Tätä vaihetta on kuvattu toisena murrosikänä tai identiteettikriisinä.  Luovumme monista meille tärkeistä asioista. Työkiireiden loppumista on odotettu, mutta onkin vaikea asettua uuteen olotilaan. Muutos vaikuttaa mm. ajankäyttöömme, arkisiin valintoihimme, sosiaalisiin suhteisiimme ja identiteettiimme. 

Osaammeko nauttia vapaudestamme? Millä täytämme päivämme? Keiden kanssa haluamme viettää aikaa?  Teemmekö valintoja aidosti omista tarpeistamme vai selkäytimeen juurtuneiden tapojemme tai ulkoisten odotusten ohjaamina?

N3A:n maaliskuun tapaamisessa pohditaan yhdessä näitä teemoja. Jatketaan keskustelua merkityksellisistä asioista ja henkisen hyvinvoinnin perusteista omalla kohdallamme. Elina Moisio alustaa keskustelun.

Lisäksi kuulemme ensimmäiset kokemukset koululaisten lukuavusta sekä tilannepäivitystä gaalasta ja muista aktiviteeteistamme.

Tilaisuudessa on tarjolla omakustanteinen kahvi / tee sekä makea leivonnainen.

Lähikuva joulukuusen oksasta, jossa roikuu hopeinen joulupallo. Kuva on Pixabay-kuvapankista.

Napolin N3A-ryhmä

Jos koet kuuluvasi N3A:n kohderyhmään ja haluat osallistua sen toimintaan, ilmoittaudu mukaan jäsensivujen kautta: N3A-ryhmä.

Lisää ”kolmannesta iästä” kerrotaan esimerkiksi Ylen sivuilla: https://yle.fi/a/3-5548459 .