Ilmoittautuminen ryhmään Napolin kolmas ikä - Napoli 3rd Age - N3A

  • ke 31.12.2025

Naispolyteekkarius ei pääty työuran päättymiseen!

Ennen ajateltiin, että kun työteko loppuu, alkaa vanhuus. Nykyisin ajatellaan, että tällöin alkaa ihmisen kolmas ikä. Se on vielä ”go-go” aikaa, myöhemmin ehkä” slow-go”, mutta useimmilla menee vielä vuosia ennen neljättä ikää eli kiikkustuolia eli ”no-go” -aikaa. 

Millaista on elämä, kun työ ei enää täytä päiviä ja työn sosiaaliset verkostot jäävät taakse? Mistä löydän kiinnostavaa tekemistä ja uusia sosiaalisia kuvioita? Työelämän päättyminen on suuri muutos ja siihen kannattaa valmistautua.                                                                                           

Naispolyteekkareiden kolmasikäläiset ovat muodostaneet oman vertaisryhmän. Napolin kolmas ikä – Napoli 3rd Age - lyhyesti N3A - perustettiin osaksi Napolia keväällä 2023. Ryhmä toimii vertaisverkostona ja toiminta-alustana uudessa elämänvaiheessa ja jo sen kynnyksellä. Ryhmässä on tällä hetkellä yli 70 jäsentä. 

Meillä on lounastapaamisia, esitelmiä ja keskusteluita kiinnostavista teemoista sekä hyväntekeväisyystempauksia. On myös vapaamuotoisia pienryhmiä, jotka mm. golfaavat, käyvät kouluissa lukemassa lasten kanssa tai tukevat ulkomaalaisia asiantuntijoita. Tiedot koko ryhmän tapahtumista ja ilmoittautumislomakkeet ovat Napolin sivuilla. Lisäksi ryhmän jäsenille lähetetään N3A:n omia jäsenkirjeitä.

Jos olet tässä elämänvaiheessa, tule katsomaan, mitä voisimme toisillemme tarjota. Vertaiskeskusteluita, vinkkejä käytännön asioissa, ideoita oman osaamisen ja vapautuvan ajan hyödyntämiseen, elämän tarkoituksen pohdintaa…
Täytä ilmoittautumislomakkeeseen tietosi ja kerro missä tilanteessa olet, kuvaa lyhyesti tarpeitasi ja toiveitasi sekä mahdollisia ideoitasi tämän ryhmän toimintaan. Kerro myös, haluatko tulla mukaan N3A:n WhatsApp-ryhmään. 
 

Mm. Helsingin Sanomat on kirjoittanut kolmannesta iästä, juttu aukeaa linkistä .